lauantai 28. helmikuuta 2015

Muuntelukelpoinen tyyli

Toimivan vaatekaapin perusta ovat hyvät perusvaatekappaleet joiden ympärille voi rakentaa erilaisia arkisia tai juhlavampia kokonaisuuksia. Tässä esimerkki asusta jonka voi vaihtaa päivästä iltaan kenkiä ja paitaa vaihtamalla, joka on erityisen hyvä esimerkiksi matkustaessa, jolloin pienellä määrällä vaatteita saa monia kokonaisuuksia.

Sporty/evening


tiistai 20. tammikuuta 2015

Housuhameen paluu

Tämän kevään juttu on housuhame (culottes), jonka käyttö on haastavaa. Erityisesti lyhyiden kannattaa katsoa mittasuhteet tarkkaan, jotta kokonaisuuden saa toimimaan. Housujen tulee olla hyvää materiaalia ja laskeutua hyvin, muuten tällä saa helposti lisättyä kiloja. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan jos kaipaat jotain uutta pukeutumiseen. Suurimmalle osalle tässä tyylissä toimii vyötärön korostaminen ja niukka yläosa.






Kuva: Vilshenko

torstai 15. tammikuuta 2015

Yhdistely, businesstyyli

Vaihtelua businesstyyliin voi hakea esimerkiksi hieman boheemeista puseroista. Yhdistettynä suoriin housuihin/kapeaan hameeseen ja tyylikkäisiin kenkiin, sekä moderneihin, keveisiin koruihin saa asusta toimistokelpoisen, hieman 70-lukua henkivän, mutta silti modernin. Tässä tyylissä on tärkeää pitää kokonaisuus melko riisuttuna ja keveänä, jolloin vain pieni viittaus 70-lukuun riittää, eikä asustaa liikaa/hakea liikaa elementtejä menneestä.


Kuva: Vilshenko

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kevättyyliä

Vaikkei vielä varsinaisesti voi keväästä puhua, niin vaatteiden kohdalla voi pikkuhiljaa alkaa miettiä valoisampia värejä ja keveämpiä materiaaleja. Kukkamekkoja ei vielä tarvitse kaivaa esille, mutta materiaaleilla voi saada kevyempää ilmettä pukeutumiseen. Keveämpiä materiaaleja voi mainiosti yhdistellä pehmeisiin neuleisiin ja kerrospukeutumisen ystäville tämä onkin parasta vuodenaikaa.




 Kuva: Vilshenko

tiistai 18. marraskuuta 2014

Lisää vaihtoehtoja mustille takeille

Takin kanssa on tärkeää myös miettiä tyyliä ja käyttötarkoitusta. Pienillä takin yksityiskohdilla on vaikutusta  siihen onko takki sopivampi tyylikkääseen "kaupunkiasuun" vain vapaa-aikaan.



Malli: Pernilla
Takit: Esprit Porvoo
Kuvat: Maria N.

torstai 6. marraskuuta 2014

Talvitakit

Valitse talven perusvaatteet huolella omiin sävyihisi sopivaksi. Erityisesti suosittelen välttämään mustan käyttöä jos se ei kuulu värimaailmaasi, sillä kaupoissa on hyvät valikoimat myös ruskean ja harmaan sävyjä ulkovaatteissa. Panosta takkeihin, sillä niissä sinut nähdään enemmän kuin useasti talven aikana. Porvoossa takin etsijöitä suosittelen käymään ainakin Esprit-myymälässä, jossa Suomen talveen sopivia takkeja löytyy juuri niissä eri väreissä. Huomaa miten helposti pienillä yksityiskohdilla ja harmonisella värimaailmalla luot huolitellun ilmeen.




Malli: Elin
Kuva: Maria N.